Musiikkitalo on oiva esimerkki tarkoituksenmukaisesta, luovuutta edesauttavasta arkkitehtuurista aivan keskellä kaupunkiamme. Kuinka tiloista on tehty inspiroivat mutta käytännölliset? Mitä voimme tästä oppia?
Musiikkitalossa on kuukaudessa jopa 300 tapahtumaa. Samassa talossa toimii musiikkiopisto ja harjoittelee säännöllisesti kaksi suurta orkesteria. Talo on kaikin puolin keskeisellä paikalla ja avoin kaikille. Jotenkin kaiken tämän metelin ja hälyn keskellä musiikkitalon monet salit jatilat vaikuttivat rauhallisilta. Sisällä oli helppo unohtaa vieressä kulkeva Mannerheimintie.
Tilat ovat avaria ja kauniita, kaikin puolin mukavia. Ei olisi vaikeaa keskittyä musisointiin seesteisen väristen, kauniisti kuvioitujen seinien sisällä. Tietysti jokaisessa talon piirteessä on mietitty myös tilan akustisuus ja toimivuus. Ei kauneutta äänen kustannuksella.
Huomattavaa kateutta herättivät Sibeliusakatemian puolelta löytyneet värikkäät sohvat. Kuinka kukaan voisikaan luoda uutta ilman tilaisuutta levätä silloin tällöin?
T. Katri
Sain tänään uuden näkökulman musiikkitaloon keskustellessani erään Sibeliusakatemian opiskelijan kanssa. Hän kehui heidän opiskelutilojaan musiikkitalolla upeiksi ja kertoi niiden olevan erittäin pidetyt opiskelijoiden parissa. Opiskelijoita kuitenkin harmittaa, ettei heillä ole minkäänlaista oikeutta muokata tai tuoda jotain lisää heidän oleskelu- tai opiskelutiloihin. Tilat ovat arkkitehdin taideteos, ja itsekin taiteeelliset opiskelijat ymmärtävät, ettei henkilökohtaisia taideteoksia saa mennä sörkkimään ja muokkailemaan tuosta vain. Kyseessä on kuitenkin opiskelijoiden käyttämät tilat, joissa he viettävät useita tunteja päivässä ja joiden tarkoitus on inspiroida ja mahdollistaa opiskelijoiden luova työskentely. Esimerkiksi opiskelijat eivät saa tuoda uutta mattoa tai valaisinta tiloihin, vaikka se lisäisi heidän viihtyvyyttä. Mielestäni tämä ristiriitainen asetelma heijastaa tilan ja ihmisten monia suhteita, kuten suunnittelijan tila, tilassa eläjien tila, tilan tarkoitus ja tilan muuttuminen/muuttumattomuus.
VastaaPoistaT. Susanna
Eräässä yliopiston kampuksessa ei pihalle tehty ensinkään teitä, vaan pelkkä nurmikenttä. Kun opiskelijoiden valitsemat reitit olivat painautuneet nurmikkoon, tehtiin kiveykset näille reiteille. Näin tila oli osittain suunniteltu, mutta annettiin tilaa myös ihmisille, jotka käyttävät tilaa omalla tavallaan, ja tehtiin heidän ehdoillaan. Kuinka tällaista keskeneräisyyttä ja Vaisalassa keskusteltua "halpaa epäonnistumista, eli mahdollisimman aikaisessa suunnitteluvaiheessa kokeilemista voisi tuoda paremmin tilojen suunnitteluun vaikkapa juuri uusissa opiskelutiloissa, Musiikkitalolla tai ihan meidän Minerva-torilla?
VastaaPoistaT. Katri