Katrin 3D-projekti - Täydellinen bussipysäkki

Prosessin kuvauksen voit lukea normaalilla tekstillä kirjoitetuista kappaleista, reflektoivampaa otetta löytyy kursiivilla merkitystä tekstistä. Kuvat saat suuremmiksi klikkaamalla.

Oma Mitä kaupungistani puuttuu -projekti kulkee nimellä ”Täydellinen bussipysäkki”. Ajatus lähti omista kokemuksistani, kun seisoin jälleen kerran maanantaiaamuna Pohjois-Espoossa vanhempieni kodin edessä rumalla, Espoolaisella bussipysäkillä (kuvassa). Bussi oli, jälleen kerran, vartin myöhässä. Mistä näkisin, missä bussi menee? Mitä pysäkin pitäisi tarjota minulle odotusajaksi? Mikä on ”minimibussipysäkki”, odottamispaikka, joka sisältää kaikkein välttämättömimmän?

Lähdin prosessissani liikkeelle minulle tutusta ympäristöstä sekä ongelmasta, jota olen ennenkin pohtinut. Näin varmistin, että minulla on aiheesta jo jonkinlaista pohjatietoa. Myöhemmin prosessissa tulin miettineeksi, otinko liiankin suppean aiheen, ja onko minulla siihen liikaa kosketuspintaa, kun tuntui, ettei ajatus lähtenytkään liitämään. Aiheeksi olisi siis voinut valita jonkin hieman vieraamman aiheen tai keksiä kokonaan uuden innovaation, jota kehittää.

Kysymykset mielessäni lähdin tutkailemaan erilaisia bussipysäkkejä. Värejä löytyi niin vihreää, punaista kuin läpinäkyvääkin, kokoja ja muotoja mitä erilaisempia, ja myös varustelut ja materiaalit vaihtelivat alueittain paljon. Ensimmäsieksi tulikin mieleen, että bussipysäkit voisivat pääkaupunkiseudulla saada yhteisen ilmeen ja värillään osoittaa vyöhykkeen, jolla sijaitsevat. Näin lippujen osto helpottuisi, ja väärinkäsitykset (ja ”väärinkäsitykset”) vähenisivät. Huomasin myös kierroksellani, että mitä monimutkaisempi näyttötaulu, sitä useammin se ei toimi. Siis yksinkertainen näyttötaulu ja laadukkaat, ilkivallalta suojatut infotaulut kunniaan!

Koska tuotokseni on jo olemassaolevan parantelua, tuntui tärkeältä käydä tutkimassa, miten ongelmaa on jo ratkottu, ja miten ratkaisut toimivat. Bussipysäkki on paikkana monella tapaa ongelmainen, paljon käytössä kuluva ja toisaalta myös otollinen ilkivallan kohde. Lasi on läpinäkyvä ja bussipysäkin käyttötarkoitukseen sopiva materiaali, mutta menee helposti rikki. Penkki tuo istumatilaa, mutta vie seisomatilaa. Mitä suljetumpi pysäkki, sitä vähemmän sen sisälle tuulee ja sataa, mutta sen huonommin sieltä näkee lähestyvän bussin. Ongelmia oli siis monia, ja ratkaisuja vielä enemmän. Näinpä aihe alkoi hieman levitä käsiin.

 

Päädyin tekemään kustakin kuvaamastani bussipysäkistä MyPopplets-ohjelmalla eräänlaisia miellekarttoja, joihin kirjoitin niiden hyviä ja huonoja puolia. Lisäksi listasin muita ominaisuuksia, joita unelmapysäkistäni kierroksella tuli mieleen:
Mainoksista enemmänkin sponsorointia, kuin tilan ostamista: piristyskriteerit!
Materiaalit kierrätyksestä, pysäkkien yhtenäisyys mallista ja väristä - mallin yksinkertaistaminen
Pelejä, kosketusnäyttöjä ja palauteruutuja pysäkkien seiniin vilkkaimmille paikoille - myös tykkäämismahdollisuus siihen kirjoitetuille/lähetetyille palautteille!
Jokaisen pysäkin seinään kiinteä mietelause
Pysäkin väri kuvaa vyöhykkeen - helpottaa lippujen ostoa
Istumapaikat mukavemmiksi, muotoiltuja penkkejä?
Pienempiä "koppeja", joita yhdistelemällä saisi rakennettua jokaisen pysäkin?

Pidän omassa prosessissani eräänlaista stormausvaihetta tärkeänä sen jälkeen, kun tietoa on kerrytetty. Saatu tieto pitäisi saada näkyväksi, ikään kuin nostettua pöydälle tarkasteltavaksi. Vain näin siitä saa koottua parhaat palat lopulliseen ideointiin.

Lopulta listasin ja piirsin kaikki parhaaksi katsomani ominaisuudet ja jalostin niistä täydellisen pysäkkini. Kokosin pysäkin kokoon käytetystä pahvista, paperista, liimasta ja jätskitikuista. Lisäksi liitin työhön selittävän lapun, joka osoittaa pienoismallin puutteet verrattuna oikeaan työhön.

Opin projektistani esimerkiksi seuraavia asioita:
• Materiaalien löytäminen voi olla vaikeaa, ja niiden käyttäminen vielä vaikeampaa. Pienoismallissa olisi tärkeää miettiä, miten siinä käytetty materiaali vastaa todellisuutta.
• Luovuus ja innovointi voi lähteä liikkeelle perusteellisesta pohjatyöstä ja uusista
näkökulmista tuttuun asiaan. Vanhankin keksinnön voi patentoida, jos sille kehittää aivan
uuden käyttötarkoituksen!
• Ympäristöään voi oppia havaitsemaan aivan uusilla tavoilla tällaisen projektin kautta. Kiinnitän paljon enemmän huomiota erilaisiin suunnitteluratkaisuihin, etenkin bussipysäkeissä, mutta myös muuten. Käyttöön tarkoitettu design ei ole koskaan itsestäänselvyys, vaan vaatii valtavasti työtä, ajattelua, kokeilua, epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä.

- Katri

Unelmien puu

Unelmien puu tempaus onnistui mielettömän hyvin! Puu täyttyi reilun viikon aikana todella nopeasti ja vastaukset olivat mahtavia. Suurimmiksi teemoiksi nousivat toiveet ihmisistä ja siitä mihin kaupunki tilaa pitäisi käyttää. Seuraavat kommentit on kerätty puusta ja nostettu esimerkiksi siitä mitä kaikkea ihmiset olivatkaan toivoneet

"Lisää viheralueita kerrostalojen sijaan"

"Säilytetään ihanat puistot"

"LUONTOA"

"METSÄÄ"

"Lisää pyöräteitä, koirapuistoja, katukahvioilta, puistonpenkkejä, puistoalueita muutenkin ja vuokra-asuntoja!"

"Hyvää fiilistä, parempia pyöräteitä ja kohtuuhintaisempia asuntoja!"

"ilmais- ja puistotapahtumia!"

"kivoja bussipysäkkejä"

"Halpoja asuntoja! Todellakin!"

"Enemmän kaupunki/katutaidetta!"

 

"Edullisia hyviä ruokapaikkoja"

"AINAKIN 100 KOIRAPUISTOO"

"Autoton kampus"

"Ilmainen joukkoliikenne"

"MUKAVIA IHMISIÄ!"

"Enemmän puistoja ja vapaa-ajanviettopaikkoja (maksuttomia)! Sitä etti kenenkään tarvitsisi pelätä kaupungissa, yöllä eikä päivällä"

"Toisista ihmisistä välittämistä"

"yhteisöllisyyttä, ajattelevaisuutta, positiivisuutta, turvallisuutta"

"Vähemmän kiirettä, enemmän elämää"

Tekniikan museossa pelaamassa

Tekniikan museo sijaitsee Helsingin sydänsijalla Viikissä,vanhankaupungin kosken ympäröimänä.

Päivän aikana saimme mahdollisuuden kulkea kahdella tasolla samanaikaisesti, tutustuen museon kautta keksimisen maailmaan monipuolisin työmenetelmin, joista useimmat olivat sellaisinaan myös oppilaille suunnattuja tutustumistapoja. Koko ajan saimme kuitenkin kuulla myös sitä pedagogista ja toteutuksellista puolta, ja asiantuntevia vastauksia kysymyksiimme, sillä meidän oppaanamme, asiantuntijanamme ja fasilitaattorinamme kulki mukanamme museon luokanopettajataustainen kehittämispäällikkö Leenu Juurola.

Mahtavan vierailumme kaikesta annista minuun suurimman vaikutuksen tekivät pelipohjaiset tekemiset; innovaatiolautapeli sekä TekGame mobiilipeli. Innovaatiolautapelissä tehtävänämme oli kolmessa joukkueessa kehittää uusi keksintö, jokin ennennäkemätön ratkaisu valitsemaamme ehdotukseen. Vaihtoehtoina oli esimerkiksi valontuoja, huvitin ja ryhmäni valitsema eksymisenestoväline.

Yksi mielenkiintoinen tekijä pelissä oli, että kaikki joukkueet aloittivat seitsenkohtaisen kehitysradan kiertämisen eri pisteestä, ja siten kaikkien innovaatioprosessi oli erijärjestyksinen ja muotoinen. Oma joukkueeni aloitti ruudusta "bongatkaa yksi idea museoesineestä", jollaiseksi valitsimme näkemämme väripurkit, ja eteni teknologiaonnenpyörään mistä saimme sirukortin teknologiaksemme. Tehtävää vaikeutti se, että gps ja sirunkortit jo nykyisellään tarjoavat karttateknologiaa mobiilissa muodossa, mutta emme saisi toistaa jo olemassaolevaa keksintöä - ja lisäksi meidän piti pitää väripurkit mukana jollakin tavalla keksinnössämme.

Tässä vaiheessa oli mahtavaa huomata miten innovaatioprosessi toimi. Naapuriryhmän ehdotus liikennemerkkien luettavista koodeista herätti ajatuksen augmented reality - sovelluksesta, jolloin padin tai älypuhelimen näytön läpi näkisikin maassa punaista tai vihreää sen mukaan oltaisiinko matkalla oikeaan suuntaan. Pian idea jalostuikin älypuhelimeen yhteydessä oleviin aurinkolaseihin joiden kautta nuo värit näkyisivät. Hienointa innovaatiolautapelissä oli se keskustelu, mikä sitä kautta avautui, ja se älytön into mikä meillä oli tekemiseen. Oli hienoa huomata miten peli keskusteluinaan tuntui kokoavan opintojaksoamme keksimisen edellytyksistä.

Tekgame- mobiilipelistä olin lukenut jo aiemmin, enkä ollut mitenkään erityisen innostunut ennakkoon. Minusta pelin yksinkertaisen käyttöliittymän "oikean vastauksen haku" tietotehtävissä ei kuulostanut erityisen inspiroivalta, ja luovuustehtävien "kerro mitä vain" tekninen rajoitus harmitti. Kokeillessamme peliä käytännössä, huomasinkin juoksevani innoissani ympäri museosalia etsien kuumeisesti vastausta supertehtävään tuplausmahdollisuuksineen.

Mikä tästä pelistä käytännössä teki niin innostavan? Sanoisin että edellytyksenä oli motivoiva museoympäristö, pelin muuttuminen fyysiseksi sitä kautta että paikasta toiseen liikkuen ympäristössä missä joka puolella oli kiinnostavia kuvia ja esineitä. Itse peli toimi mielenkiinnon kohdentajana, fokuksena, joka mahdollisti informaatio- ja ärsyketulvassa keskittyä tiettyyn asiaan häiriöttä. Mutta varsinaisena innostuksen sytyttäjänä olivat muut ihmiset: sekä yhteistyö ja yhdessä tekeminen parin kanssa, joka teki pähkäilystä jaettua ja toimi myös peilinä omille ajatuksille ja tunteille; mutta myös kilpailuasetelma muiden parien kanssa. Minulle se toi positiivisessä mielessä kiireen tuntua ja vahvemman halun vastata oikein ja nopeasti ja mahdollisimman moneen kysymykseen. Oli mielenkiintoista myös huomata suhteessa Innovaatiopeliin, missä kaikki kolme joukkuetta olimme kasvokkain samassa tilassa eikä tilanne tuntunut kovin kilpailulta vaan pikemmin kaikkien yhteiseltä keksintöjen jalostukselta, että kun muita Nostelaisia ei nähnyt eikä heidän kanssaan puhunut, syntyi ainakin minun mielessäni aito kilpailun tunne ja voitonjanokin.

Oli jännittävää huomata minkälaisen inspiraatiomyräkän ja kiinnostusteni suuntaamisen jätti vierailumme Tekniikan museossa jälkeensä. Toki olemme pyöritelleet paikan ja tilan käsitettä koko ilmiössämme Keksiminen kaupungissa, ja toisaalta taas pelit ja pelillisyys on vahvimpia omia kiinnostusteni kohteita niin koulumaailmassa kuin siitä irrallaankin, mutta kotimatkalla päässäni pyörivät ideat uuteen paikkapohjaiseen iPad/iPhone -peliin Arisgamesin avulla toteutettuna, ja nousi vastustamaton halu kaivaa geokätköily -sovellus iPadille. No, kotiin en sitten päässytkään ennen kuin olin etsinyt ja logannut pari kätköä "matkan varrelta", näin viiden vuoden jälkeen edellisestä kerrasta... Kokonaisvaltaista tämä ilmiötouhu, sanon minä.

-Riikka

Unelmien puu -tempaus yliopistolla

Olemme tarkastelleet projektin aikana tilan merkitystä keksimiselle ja ihmiselle erityisesti maantieteen näkökulmasta. Myös (kaupunki)tilaan vaikuttaminen on puhuttanut kurssin aikana. Keskutelimme jo maaliskuun puolella ideasta toteuttaa jokin yliopiston/kaupungin arkea rikkova tempaus.

Viimein tämän viikon alussa, maanantaina 15.4. idea oli hautunut aivoissamme tarpeeksi pitkään ja keräännyimme ryhmäkerralla ideoimaan mahdollista tempausta oikein urakalla.

Ideoita ja päätöksiä

Jokainen oli tykönään miettinyt tempaukselle mieleisiänsä tavoitteita, jotka jaoimme ryhmämme kesken Flingalla. Tavoitteet olivat melko samansuuntaisia, joten meheviä ristiriitoja ei ilmennyt. Lopulta varsinainen läpimurto oli luopua flash mob -ajatuksesta tai muustakaan, joka olisi vaatinut meidän henkilökohtaista paikallaoloa.

Tempauksen tavoitteiden ideoimista,
keskellä lopullinen idea.

Vaahtokarkkeja ja spagettia - The Marshmallow Challenge

Ilmiömme alussa sain mahdollisuuden vetää ryhmällemme Tom Wujeckin kehittämän harjoituksen, joka kulkee nimellä The Marshmallow Challenge. Tom Wujeckin mielestä harjoitus on loistava tapa parantaa tiimien tehokkuutta, auttaa heitä keksimään uusia raikkaita ideoita sekä saada ryhmä innovoimaan uudella tavalla. Olen itse saanut osallistua harjoitukseen aikasemmin ja nyt halusin jakaa saman kokemuksen myös muillekin Nostelaisille. Jaoin siis ryhmämme kahteen joukkueeseen ja kahteen eri tilaan toteuttamaan tehtävää.

Harjoituksen ideana on, että sille asetetaan tietyt rajat, joiden sisällä ryhmä voi keksiä ja innovoida oman ratkaisunsa. Jokainen tiimi saa itselleen 20 kpl spagettia, kerän lankaa, teippiä sekä yhden vaahtokarkin. Aikaa joukkueelle annetaan 18 minuuttia. Tässä ajassa ja ko. materiaaleja käyttäen joukkueen tulee rakentaa mahdollisimman korkea rakennelma. Rakennelman tulee olla myös tarpeeksi vahva, jotta vaahtokarkin voi asettaa pysymään rakennelman päälle.

Harjoitus sai aikaan sen, mitä uskoinkin tapahtuvan. Pienryhmissä nousi esiin erilaisia rooleja ja molemmat ryhmät toteuttivat harjoituksen omalla tavallaan. Rakennelmistakin syntyi täysin erilaiset. Tehtävän lopuksi pysähdyimme miettimään miten kukin oli toiminut. Mielenkiintoista oli huomata, että jotkut olivat valmiita tehtävän alussa luovuttamaan kokonaan ja ottivat ns. passiivisemman roolin. Mutta kun aika läheni loppuaan alkoi passiivisempienkin äänenpaino nousta ja innostus kasvaa. Tietenkin osa otti myös ns. "johtajan" roolin, jotta homma saataisiin kasaan. Joku taisi kuvailla omaa rooliaan innostuneeksi huutajaksi. Omasta näkökulmastani tärkeintä ei ole se pysyykö rakennelma lopussa kasassa tai kenen rakennelma on korkein, vaan se, että jokainen kokee saavansa olla osa ryhmää ja vaikuttaa lopputulokseen. Sitä kautta onnistumisen kokemuskin varmasti tulee.

Tehtävässä parasta on se, että jokaisen panosta tarvitaan, sillä spagetit ovat heikkoja ja rakentaessa tarvitaan kaikkia saatavilla olevia käsipareja. Kun aikaa oli jäljellä vain enää muutama minuutti, roolit korostuivat entisestään ja molempien joukkueiden rakennelmat olivat hienot ja korkeat, mutta lopussa kun kaikki tiimiläiset irrottivat kätensä, romahti rakennelmakin. Intensiivinen 18 minuuttinen loppui naurun pyrähdyksiin ja huudahduksiin!

Lopuksi pohjustin harjoituksen lyhyellä videolla, joka avaa Tom Wujeckin ajatusta hieman enemmän. Meidän mielestämme ei tietenkään ollut kovinkaan yllättävää, että kaikista Wujeckin testaamista ryhmistä, lapset olivat ne, jotka hallitsivat tämän lajin melkein parhaiten! :)

Itse voisin mielelläni käyttää tätä harjoitusta koulussa lasten kanssa. Lapsille voisi mahdollisesti jakaa etukäteen tiettyjä rooleja, jotta varmistettaisiin, että jokainen saa osallistua. Rooleja voisi olla mm. kellon tarkkailija, joku joka vahtii, että kaikki saavat sanoa jotain tai jonkun vastuulla voisi olla rakennelman vahvuus ja kestävyys. Tällä tavoin lapset pääsisivät harjoittelemaan vuorovaikutustaitojaan sekä innostumaan innovoimisesta!

t. Erika

ps.lisätietoa harjoituksesta: http://marshmallowchallenge.com/Welcome.html

Improvisaatio on vapaata pudotusta turvallisissa olosuhteissa

Ilmiöprosessimme alussa pohdimme erilaisia keksimisen lajeja ja totesimme, että improvisaatiokin on eräänlaista keksimistä. Laji on siitä erityinen, että siinä keksiminen tapahtuu erittäin nopeasti, jopa sekunnissa. Ryhmämme onneksi yhdellä meistä oli eväitä toteuttaa improvisaatiotuokio muille ryhmäläisille. Improvisaatioharjoitukset saivat kaikki nauramaan ja rentoutumaan ja luulen, että hetkeksi jokainen taisi unohtaa kaiken muun luokan ulkopuolisen elämän!

Katri (improvisaation vetäjä) aloitti tunnin orientoimalla meitä muutamalla videoklipillä Youtubesta. Muutamia naurun pyrähdyksiä saimme kuulla jo näitä Vedetään hatusta- sarjan klippejä katsoessamme.

Kun jokainen oli saatu orientoitumaan improvisaation maailmaan, aloitimme harjoitukset. Ensimmäinen harjoitus toteutettiin pareittain. Leikin nimi oli peilileikki, jossa piti seurata oman parin liikkeitä. Harjoitus rauhoitti ajatukset ja lämmitti meidät toimintaan. 

Sitten seurasi, omasta mielestäni, tunnin parasta antia! Katri veti meille rytmiharjoituksen opettamallaan lorulla, jonka sanat menevät seuraavasti:

Mä sanon boom! Mä sanon boom, chaka!

Mä sanon boom, chakaraka, chakaraka, chakaraka, chakajee!

Tarkoituksena oli toistaa ko. runoa ja keksiä monia erilaisia tapoja toistaa loru. Me keksimme toistaa sen mm. hiljaa, huutaen, iloisesti, vihaisesti, joogaten, kyykäten, toisiamme käsistä pitäen sekä äänettömästi. Alkuun ujostelimme vaikean lorun toistamista ilman ohjaajan tukea, mutta mitä pidemmälle pääsimme ja mitä hullummiksi ideat syntyivät, sitä herkemmin jokainen halusi kertoa oman ideansa. Harjoituksen edetessä kasvoi myös luottamus siihen, että jokainen uskalsi heittäytyä mukaan leikkiin. Tämä oli harjoitus, jonka ainakin itse voisin siirtää ihan tällaisenaan luokkahuoneeseen.

Tunnilla improvisoimme myös yhden koiranäytelmän sekä kuvittelimme olevamme popcorneja paistinpannulla. Leikkimielisyyttä ei siis tältä tunnilta puuttunut lainkaan!

Improvisaatiota purkaessamme totesimme, että harjoitukset onnistuivat niin hyvin, koska ilmapiiri oli luottavainen ja se antoi kaikille mahdollisuuden osallistua. Lisäksi osaava vetäjä tuki harjoituksia tarvittavasti, jolloin kukaan ei joutunut esiintymään ja heittäytymään yksin muiden edessä.

Olemme pohtineet paljon keksimisen edellytyksiä monesta eri näkökulmasta. Improvisaatiossa, kuten muussakin keksimisessä, tarvitaan tiettyjä rajoja, jotta homma onnistuu. Näissä harjoituksissa rajoina toimi mm. rytmi tai näytelmärunko.

Improvisaatio toi keveyttä ja iloa meidän päivään, mutta samalla opimme jotain uutta keksimisestä ja sen eri muodoista.

t.Erika

Inspiraatiota & innostusta!

Tämän viikon teemaksi muodostui sen enempää suunnittelematta "ideointi ja inspiraatio". Tämä johtunee suurimmaksi osaksi ryhmässä vallitsevasta yhteisestä innostuksesta! Kuten Lalla postauksessaan esitteli, käytimme alkuviikosta aikaa ideointia helpottavien menetelmien löytämiseen, kehittelyyn sekä tietenkin kokeilemiseen. Lamppu syttyi melko monella ryhmäläisellä kyseisen päivän aikana!

Ideat lentelivät ja suihkivat seuraavan kerran suunnitellessamme tulevaa aloituspaneelia. Tapaaminen rönsyili innostusta ja halua kokeilla uutta. Tärkeäksi tavoitteeksi koettiin myös alla näkyvän innostuksen tartuttaminen ilmiön ohjaajaan ja didaktikkoihin (ellei se ole jo tarttunut).

Loppuviikon tapaamisella Laura puheenjohtajana tarjoili ryhmälle monipuolisen ja toiminnalisen nelituntisen, joka aloitettiin hauskalla sana-assosiaatiotehtävällä. Pääsimme kaikki myös jakamaan idoitamme henkilökohtaiseen 3D-projektiin liittyen. Ideoita oli syntynyt vuorovaikutteisista bussibysäkeistä aina aikuisten temppurataan! Tapaamista rytmitti Lauran löytämä lyhyt dokkari oppimisen (miksei myös keksimisen) motivoimisesta:
Future Learnin - Unlock the Learning Potential of Young Minds

Ideointi ja inspiraatio -viikon loppuhuipentuma oli Nosteen yhteinen ratikkamatka. Hyppäsimme ratikkaan nro 7 tarkoituksenamme tarkkailla ja kuvata Helsinkiä ja ehkäpä löytää uusia näkökulmia omaan 3D-projektiin tai miksei koko ilmiöön. Matka oli myös osa tärkeää tavoitettamme viettää enemmän aikaa yliopiston ulkopuolella!

Kaiken tämän ideoinnin ja inspiroitumisen jälkeen odotamme kaikki  ensi viikon aloituspaneelia ja ensimmäisiä didaktikkotapaamisia. Hyvä Noste!

T. Anni

Ideoita etsimässä

Idea on kuin matkalippu, joka vie seikkailuun. Meillä on hyvä suunnitelma ja tämän päivän tapaamisessamme painottuikin ideoiden etsiminen. Tutustuimme useisiin ideointimenetelmiin. Niitä kaikkia yhdisti leikinomaisuus sekä reunaehtojen unohtaminen. Näiden menetelmien avulla etsittiin pähkähulluja ideoita ja toiveena oli, että jokin sellainen voisi sysätä meidät matkaan kohti käsituntumallakin tehtävää keksimisen matkaamme.

Jaan tässä menetelmän, jota nimitämme Mix & Match:ksi. Kaikki osallistujat keksivät kolmelle erilliselle lapulle yhden ongelman, yhden materiaalisen resurssin ja yhden immateriaalisen resurssin. Laput kootaan yhteen otsikoiden alle, sekoitetaan ja jaetaan osallistujille. Seuraavaksi tehtävä on ratkaista ongelma annettuja resursseja hyödyntäen. Ratkaisujen yhteinen purkaminen kirvoitti ihanaa rentoa naurua ja sai ideavirrat iloisesti solisemaan.

Haiku Deck sovellusta hyödyntäen liitin vielä kuvallist inspiraatiota ryhmässämme nousseiden tapausten tueksi. Ryhmässämme esille nousseet yhdistelmät osoittavat hauskasti sen, ettei huonoja ratkaisuja ole.

Varmasti löytyy lisää väriä, kun ryhdytään maalaamaan jätskitikkuja ja urheiluvälineitä Harkimon rakennuttamassa valtaisan suuressa jäähallissa.

Tässä pulmassa huomio kiinnittyi erityisesti tupakan tumppeihin. Ongelmahan ratkeaisi, jos saataisi tupakointi loppumaan. Siihen auttaa tietysti matonkuteiden virkkaaminen. Käsityöt, kun tutkitusti rauhoittavat ja lisäksi antavat muuta tekemistä käsille. Rauhalliset puitteet tälle julkiselle käsityötempaukselle luo luonnollisesti klassinen musiikki.

Tarjolla olevan asiantuntijan asiantuntijuutta hyödyntäen löytyvät strategisesti parhaat mahdolliset paikat julkisille vessoille ja tyhjä öljytynnyrihän hyödynnetään tietysti nykyaiksena  kierrätyskäymälä.

Yksinäinen voi hakeutua paikkaan auringossa, jonne hakeutuu myös muita. Yhdessä tekemienn yhdistää ja käsityön raaka-aineena on tässä tapauksessa tupasvilla. Siitä voisi tehdä vaikkapa hattuja, jotka myöskin lämmittävät, eikä yksinäisyys välttämättä tunnu niin pahalta, kun on lämpimämpi olla.

Nuotioiden polttamisestakin syntyy kasvihuonekaasuja ja niiden vähentämiseksi voisi tehdä huopia, jotka lämmittäisivät ja näin ollen ei tarvitsisi polttaa nuotioita.

Suosittelen lämpimästi tämän menetelmän kokeilemista.

t: Lalla